Ali tajunnan, yli ymmärryksen

 Hei rakkaat ystävät ja lukijat, täällä ollaan taas! Aika on vierähtänyt syksyn puolelle ja lieneekö juuri vääjämätön siirtymä hulina-syksyyn ollut syynä FM-CV:n hiljaiseloon. Allekirjoittanutta on kiireiden ohella vaivannut uskomaton aivokuolema, pääni on ollut kuin autiomaa, jossa vain preeriakoirat ja hiekkamyrskyt riehuvat.
  Toki olen kulttuurin parissa pyörinyt, kaupungin sykkeessä hyörinyt. Mainitsemisen arvoisena ehkäpä Lars von Trierin elokuva Melancholia. Vaikuttava filmi, joka herätti suuria ja myös ristiriitaisia tunteita. En ehkä suosittele tätä elävää kuvaa ensitreffien ohjelmistoon, mutta minussa se herätti oudon reaktion, valtavan halun syödä leivoksia. Aleksanterin eritoten.

 Mutta kaikesta tästä huolimatta en ole saanut tekstiä ulostumaan pienestä sievästä ja niin monisäikeisestä päästäni. Kunnes, rakkaat ystävät ja lukijat! Kunnes katsoin itseäni peiliin ja löysin tuon ehtymättömän ja raikkaan lähteen aivojeni sopukoista ja syvimmistä onkaloista. Alitajuntani kun on koko elämäni varannut minulle mitä parhainta viihdettä öiseen aikaan.
 Inception-elokuvassa Leo ystävineen kiertää unissa idea-varkaissa, mutta luulenpa että tähän pääkoppaan pulahdettuaan voisi Leokin olla hyrrä hukassa. Nyt saatte ilon nauttia muutamasta Janskin klassikko-unesta vuosien varrelta:

  Meriseikkailu

 On mitä kaunein kuuma päivä eteläisellä merellä. Minä ja ystäväni Ryhävalas, Pyöriäinen ja Myyrä nautimme olostamme ja lämpimästä merivedestä, joka on kuin linnun maitoa. Ryhävalas rakkaudellisesti toimii aurinkoterassina, jolta myös on hyvä tehdä mitä taidokkaimpia uimahyppyjä syvän vihreään veteen.
 Kun päivä etenee kohti loppuaan ja aurinko seuraa ikuista reittiään kohti horisonttia, noustakseen jälleen seuraavana aamuna, seurueemme siirtyy rantaan. Vedenrajassa katselemme silmänkantamattomiin jatkuvaa hiekkarantaa, jonka laskevan auringon kulta värjää tulihehkuiseksi. Mikä olisikaan parempi tapa päättää mahtava päivä kuin nauttia lasinpohjalliset vodkaa.
 Mutta miten käykään! Rakas toverimme Myyrä, pienen kokonsa ja tottumattomuutensa alkoholiin vuoksi, päihtyy. Tässä juopuneessa tilassa on hän hukkua omaan lasiinsa. Ryhävalas avaa sanaisen arkkunsa ja heittää ilmoille humoristisen kommentin koskien Myyrän naurettavan huonoa alkoholin kestokykyä. Naurumme kaiku hiljenee kaukaisuuteen, kun itse herään uuteen päivään.

 Leslie Nielsen

 Ajan moottoripyörällä selvästikin Yhdysvaltalaisen suurkaupungin keskustassa. Minua ajetaan takaa! Mutta kuka on takaa-ajani? Ei, se ei ole Tommy Lee Jones enkä minä mikään Harrison Ford, vaan syystä jota en tohdi arvatakaan, kannoillani sinnittelee Leslie Nielsen hopeainen päälaki pilvenpiirtäjien ikkunoista heijastuen.
 Pakoani edistääkseni ajan moottoripyörälläni läheisen hotellin aulan läpi suoraan hissiin, joka lähtee nousemaan ylös, aina huipulle saakka. Tullessani ulos tilavasta hissikopista, huomaan saapuneeni hotellin kattoterassille ja allasalueelle. Paikalla on paljon ihmisiä, joista suurimman osan tunnen. Pysähdyn hetkeksi keskustelemaan perheeni kanssa, kunnes kuulen kuinka hissin merkkiääni kilahtaa. Käännyn katsomaan suuntaan, josta itse hetki sitten saavuin ja näen Leslien, periksi antamattoman vainoajani. Lähden jälleen pakoon, mutta minne voin täällä piiloutua, mihin jatkaa epätoivoista pakoani?
 Aivan katon reunan vieressä näen neljä vierekkäistä vesiliukumäkeä, kaikki sinisiä, paitsi toinen oikealta, joka on vihreä ja vie reunan yli. Lasken sitä alas ja hyppään kuumailmapallon koriin ja pakoni jatkuu. Mutta miten ollakaan, herra Nielsen jatkaa ajoaan omalla mustanpuhuvalla ilmapallollaan!!
 Suuntaan oman palloni yhä ylemmäs yläilmoihin, valtavien pilvimassojen yläpuolelle. Leslien ohjastama kuumailmapallo ajautuu sankkaan pilviryppääseen ja olen varma että lopultakin olen karistanut seuraajani. Hetken päästä näen kuinka pilvet aukenevat ja alhaalla näen vihreän kauniin metsäaukean, jota kohti rupean laskeutumaan. Rauha valtaa mieleni ja juuri kuin korini on koskettamaisillaan pehmeää vihreää ruohoa, näen silmäkulmassani jotain... Ei!! Leslien pallo putkahtaa pilvien seasta lähempää kuin olisin odottanut ja minä hätkähtäen herään...

  Näihin dramaattisiin hetkiin, kauniita unia toivottaen,

              Janski

Yllätys kulttuuria!

Taiteiden yö tarjosi osansa myös minulle. Täysin yllättäin löysin itseni katsomasta Cafe Engelin sisäpihan valkokankaalta Piukat paikat elokuvaa, ihana mustavalkoinen komedia jonka tähtenä Marilyn Monroe. Naurua, punaviiniä, tuplaajuustohampurilaisia ja hyvää seuraa kaikki mitä onnistuneeseen iltaan tarvitaan. Itse elokuvassa on kaikki kohdillaan, mafiamiehiä ja naisiksi pukeutuneita miehiä! :) Minäkään en rupea tätä klassikkoa enempään analysoimaan tai pohtimaan. Hyvä leffa josta tulee hyvä mieli, riittää tälle katsojalle! Suosittelen!

Heti taiteellisen yön jälkeen suuntasin kaupoille ostamaan rapuja! Emännöin rapujuhlia ensimmäistä kertaa (myös ensimmäiset rapujuhlani). Tämäkin jo perinteksi nimetty tapahtuma päästi sisäisen emäntäni valloilleen ja nautin joka hetkestä jonka sain hössöttää. Vaikka raput olivat outoja (sormet verillä niiden ansioista) ja kaikki tilaisuuteen kuuluvat "rituaalit" olivat uusia koen että saimme taas muodostettua hienon omannäköisen perinteen. Ensi vuotta odotellessa. 

Nyt jään odottelemaan tulevaa viikonloppua Janskin mökillä! Mukavat odotukset auttavat pääsemään yli tästä toivottomasta tunteesta että syksy on taas tänäkin vuonna yhtä sateinen ja harmaa kuin aina ennenkin.

Ystävällisin ja rakkaudellisin terveisin Marja-Leena

Kärpästen herrasta...

....tsssrrrrrrrr..... tsap!.... -Kälpästen hella, suuli suomalainen kiljakelho.

 Näinpä totesi aikoinaan Jörn Donner, napattuaan kärpäsen lennosta lukiessaan kyseistä teosta. No nyt luin sen minä, Janski, mutta minun kämpässänipäs ei ole kärpäsiä. (in your face, suuren suomalaisen kirjakerhon studio!!)


 Säännöllisin väliajoin innostun lukemaan klassikoita. Jopa Moby Dickin olen kahlannut ja lukiossa valitsin äidinkielen aineen pohjaksi Odysseian. Myönnettäköön että Odysseiasta luin runojen sijasta vain takaosan tiivistelmän. Mutta turha tulla pyytelemään syvällisiä analyysejä tai kuvitella että Janskipa on sivistynyt persoona. Luen näitä kirjoja samasta syystä kuin 90% ihmisistä jotka vaivautuvat siihen. Voidakseni sanoa lukeneeni ne. Siis ihan vaan päteäkseni.

 Olen kuitenkin liian laiska ollakseni lahjakas pätijä. Luen kyllä kirjan, mutta en jaksa opetella mitä tyylisuuntaa se edustaa, ottaa selvää miten se vaikutti omana aikanaan, mitä palkintoja se voitti minäkin vuonna ja niin edelleen. Hyvä jos muistan kirjailijan nimen. (William Golding, enkä luntannu. En ainakaan myönnä). Nämä näppärät yksityiskohdat kun olisivat pätemiseen paljon hyödyllisempiä. Sivistyssana sinne, Ernest Hemingway tänne. (Juu, oon lukenu myös Heminwaytä. Ja käynyt Ugandan vanhimassa hotellissa, jossa myös herra itse on käynyt. Ai niin, mutta täähän olikin kirjallisuudesta. Pädetään Afrikalla myöhemmin...) Minulle näiden kirjojen lukeminen on vähän kun keräilisi postimerkkejä vain koska joku sanoi sen olevan hienoa.
 (Ja todellisuudessa tämänkin tunnustuksen tein vain näyttääkseni hauskalta, mutta tavalla josta näkisi että oikeestihan toi Janski on tosi fiksu ja sivistynyt ja kaikkee...)

 No mitä tulee siihen Kärpästen herraan, niin sanotaan että henkilökohtaisesti en lähtisi ihan heti lauman pikkupoikia kanssa telttailemaan autiolle saarelle. Siinä touhussa kun voi hajota pää...

   Janski kuittaa

Alussa oli Janski ja Marja-Leena....

Kun elokuisen keskiviikon kelmeä valon kajo herättää kultturellin kaksikon uuteen aamuun, ovat eilisen ilo ja riemu vielä käsinkosketeltavia. Pääkaupunkimme on jälleen ollut runsaskätinen tyttäriänsä kohtaan. Jokavuotinen Helsinki-päivämme on ollut menestys, joka säilyy sydämissä ja mielissä...
 Janski, pikkukaupungin vesa (ei keskinen), josta kasvoi urbaani vaeltaja taiteen ja korkea kulttuurin viidakkoon, yhdisti voimansa Marja-Leenan, paljasjalkaisen stadilaisen, entisen sellistin, nykyisen pellistin aviovaimon, kanssa. Yhdessä he muodostavat voimakaksikon, jolle mikään kulttuurin muoto ei ole liian korkea, mikään sävel liian... ööö.. korkea? Eikä mikään vaate liian pieni. Tai iso. 
 Liity seuraamme huimalle matkalle läpi kaiken sen millä voi edes jotenkin päteä ja kuvittele laillamme olevasi ajan hermolla. Tuolta se tuli, tonne se meni. Pitäiskö lähtee perään?