tiistai 30. elokuuta 2011

Yllätys kulttuuria!



Taiteiden yö tarjosi osansa myös minulle. Täysin yllättäin löysin itseni katsomasta Cafe Engelin sisäpihan valkokankaalta Piukat paikat elokuvaa, ihana mustavalkoinen komedia jonka tähtenä Marilyn Monroe. Naurua, punaviiniä, tuplaajuustohampurilaisia ja hyvää seuraa kaikki mitä onnistuneeseen iltaan tarvitaan. Itse elokuvassa on kaikki kohdillaan, mafiamiehiä ja naisiksi pukeutuneita miehiä! :) Minäkään en rupea tätä klassikkoa enempään analysoimaan tai pohtimaan. Hyvä leffa josta tulee hyvä mieli, riittää tälle katsojalle! Suosittelen!







Heti taiteellisen yön jälkeen suuntasin kaupoille ostamaan rapuja! Emännöin rapujuhlia ensimmäistä kertaa (myös ensimmäiset rapujuhlani). Tämäkin jo perinteksi nimetty tapahtuma päästi sisäisen emäntäni valloilleen ja nautin joka hetkestä jonka sain hössöttää. Vaikka raput olivat outoja (sormet verillä niiden ansioista) ja kaikki tilaisuuteen kuuluvat "rituaalit" olivat uusia koen että saimme taas muodostettua hienon omannäköisen perinteen. Ensi vuotta odotellessa. 

Nyt jään odottelemaan tulevaa viikonloppua Janskin mökillä! Mukavat odotukset auttavat pääsemään yli tästä toivottomasta tunteesta että syksy on taas tänäkin vuonna yhtä sateinen ja harmaa kuin aina ennenkin.

Ystävällisin ja rakkaudellisin terveisin Marja-Leena

1 kommentti:

  1. :) hienoa marja-leena!! Erityisesti nautin juustohamppareista ja punaviinistä :) t. arvaa kuka?

    VastaaPoista